tiistai 30. lokakuuta 2012

Hem ljusa hem

Paras aamu alkaisi minustakin samoin kuin Birgitistä, katosta killuvia korvapuusteja katsellen. Eikä se katseluksi jäisi, pistelisin poskeeni maitokahvin kaverina.

Birgit Paavolan taidenäyttely valtasi Kerästä nurkan lauantaina. Hem ljusa hem muistuttaa, mikä on mustassa marraskuussa tärkeää: koti, sinne käpertyminen, kanelipulla ja kilokaupalla suklaata ja korillinen punaisia lankoja. Ja valo, se vähäinen, jonka voimalla jaksaa jouluun saakka ja tammikuuhunkin. Helmikuu kääntää jo kaamokselle selkänsä.

Meikäläinenkin on viime aikoina käpertynyt ja miettinyt, miksi pahalla on niin pirusti voimaa. Yksittäiset tölväisyt vievät kaiken voiman, vaikka ympärillä on enempi hyvää. Että semmoista ja onneksi on pullaa ja punaviiniä.

Me muuten muutamme. Vuokrakoti on homeinen, uusi ei. Tai ei se mikään uusi ole, semmoinen 90-vuotias puutalo, 138 metriä pitkä ja punertava. Polun päässä on Näkötorni ja munkeista parhaat. Ja nurkan takana ystäviä ihania. Joulukuussa sinne ja sisustaminenkin kiinnostaa: kävin tänään valkkaamassa tapettia. Pahvilaatikossa odottaa myös kolme kellastunutta kirjaa, joiden sivut pääsevät nekin seinälle, mutta niistä lisää joulukuussa.

Marras on Birgitin ja Hem ljusa hemin. Ja jos vaikka muutaman blogipostauksenkin!

Birgit Paavolan Hem ljusa hem -näyttely Lankakauppa Kerässä 30.11.2012 saakka.

P.S. Muistuipa justiinsa mieleeni, että Musta tuntuu on tänään neljävuotias!

Birgit Paavola's exhibition, Hem ljusa hem, took over a corner of our yarn store last Saturday. All of you who happen to be in the neighborhood, please pop by and get cheered up. The coziness of the installation is something else: a place you want to dive in to and preferably for the whole November.

14 kommenttia:

Dorit kirjoitti...

Onnea blogille!

Voi että, kun löytäisi aikaa lähteä Tampereelle, olisi ihana tulla Kerään. Jonain päivänä tulen.

Jonna kirjoitti...

Kiitos, Dorit! Ja tule ihmeessä pian ja yöksi asti. Meille pääsee aina majailemaan! :-)

Minna kirjoitti...

Onnea Jonna ja jätä tölväisiä taakse, niitä aina riittää. Mieti hyviä asioita.

selma kirjoitti...

Onnea upeasta blogista! Muutto ja etenkin uusi koti kuulostaa mahtavalta.
Törpöt on syvältä. Olen työssänikin huomannut, että yhdet negatiiviset saavat niin paljon pahaa mieltä aikaan, vaikka valtaosa on just niitä ihania ihmisiä. No, kaikkia ei tarvitse mielyttää!

maijja kirjoitti...

Onnea neljästä! Muuton kohde kuulostaa mainiolta, samoin 'onneksi on pullaa ja punaviiniä'-osasto. Muistuu mieleen oma tokaisuni, joka on jäänyt kavereidenkin suihin kiertämään: 'pulla ja kalja kelpaa aina!'

nuokku kirjoitti...

Paljon onnea neljä vuotiaalle ja enemmän onnea uuteen kotiin!

//Terhi kirjoitti...

Onnea nelivuotiaalle. Koirat haukkuu, anna karavaanin kulkea pystypäin.

Pinja / Pinjacolada kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle! Kaikki ilo irti nyt vaan sen uuden kämpän sisustamisesta ja unohda ne tölväisyt!

Kivan näköinen näyttely! Sinisen ja punaisen yhdistelmä ja korvapuustit näyttää mukavan kodikkaalta :)

Nalle kirjoitti...

Onnea 4v, oli jo ikävä!
Täällä jo kolmatta viikkoa mennään ilman pullaa. Joulukuussa ehkä lupa herkutella. Ihania asioita ja lämpöä Marraskuuhun.

Madelen kirjoitti...

Onnea nelivuotiaalle! :)

Jonna kirjoitti...

Minna: Kiitos kaunis. Taka-alalle työnsin mulkvistit maailman. :-) Lasi punaviiniä ja te ihanat teette ihmeitä.

Selma: Sanopa muuta, onneksi kaikkia ei tarvitse miellyttää. Vaikka vaatii muuten opettelua se välittämättä jättäminen. :-) Getting there. Ja kyllä, uusi koti on ihana!

Maijja: Pulla ja kalja – aion todellakin testata. ;-) Ja kiitos!

Nuokku: Kiitos. Uusi koti on ystävien vanha, aivan täydellinen. Eihän tässä malta odottaa kokonaista kuukautta, että pääsee sinne. Ensimmäisenä laitan takkaan tulen.

Terhi: Kiitos, tuohon pyrin.

Pinja: Birgitin näyttely on ihana. Se pelastaa kurjankin aamun ja päivän ja illan. Tuuhan katsomaan, jos ehdit vain!

Nalle: Kiitos kaunis. Mullakin oli ikävä teitä, mutta josko tämä taas tästä. Tekee hyvää kirjoittaa, kuvauskin maittaisi, mutta kun ei kykene enää työpäivän päälle - thanks to kaamos. Kaunista marrasta sinnekin. :-)

Madelen: Kiitos. :-)

Unknown kirjoitti...

Love your pictures!! are so beautiful!

xx

vilppumaan erika kirjoitti...

Onnea muru, kodista ja blogivuosista <3 Ja tiiät kyllä, mitä mieltä oon niistä nega-immeisistä, huiski pois vaan ne!

Jonna kirjoitti...

mariela: thank you, very much appreciated. :-)

erika: kiitos, huiskittu on. :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...